Category

Lifestyle

Category

Made in Finland

Kone nousee ilmaan Kastrupin lento-asemalta. “Maija muistitko sä ottaa ne korvatulpat?” Reijo yskii ja vauva itkee suomeksi toisella puolella konetta. Matkalaukut kahisevat hikisiä takamuksia vasten käytävällä. Kotoisa, mutta hetken kadoksissa ollut äänimaisema vilisee korvissani.  Vieressäni istuu pariskunta, joka pitää käsistä kiinni. He näyttävät rakastuneilta. Minä hikoilen takissani, jota en kehtaa ottaa pois koska tilaa on niin vähän. En halua aiheuttaa turhaa liikettä ja stressiä kanssamatkustajille. Päätän hikoilla koko matkan ajan. Pian kuitenkin sykkeeni rauhoittuu, kun saan kirjan käteeni ja mieleeni tulvii tärkeiden ihmisten naamoja. Pian me nähtäis ja halattais toisiamme niin lujaa, että kylkiluut rutisevat. “Yksi mustikkamehu ja kahvi kiitos”. Suomenkieli tuntuu jotenkin pehmeältä suussa ja kuulostan enemmän äijältä sitä puhuessa. “Meillä on vähän turbulenssia ja sinulla on noin kaunis ja valkoinen takki. Juo varoen” kaunis lentoemo toteaa. On ne Suomalaiset välillä just sitä mitä muistelinkin, aitoja ja huomaavaisia metsän tuulahduksia. Plus olihan mun takki ihan saakelin pähee ja kone…

Pakko haippaa

Hyvää uutta vuotta 2017! Lumi ja pakkaset saapuivat vihdoin helsinkiin. Muonion kaltaisia 42 asteen pakkasia ei täällä ole, mutta kylymä on ja valoa saa vihdoin imeä itseensä! Näimme äitimuorini kanssa ja suuntasimme liukastellen kohti Cafe Regattaa. Selvisimme perille ilman sen suurempia tapaturmia, mitä nyt varpaista katosi tunto, sormet lähti irti, naama jäätyi irvistys-asentoon ja parit lipathan kuuluvat asiaan. Kahina vaan kävi kun kaikki jäiset ja janoiset odottivat pulliaan ja kuumia juomiaan. Istuimme äidin kanssa ja joimme kaakaoitamme. Naama alkoi pikkuhiljaa sulaa ja varpaisiin palasi tunto. Äiti näytti joulumuorilta punaisine omenaposkineen ja kermavaahdot naamalla lähdimme uhmaamaan pakkasta. Jäisine nakkeineen äiti nappasi kuvia, kunnes pakkasenkuningas vei voiton(5min kohdalla) ja juoksimme taas hännät koipien välissä takaisin sisälle lämmittelemään. Pikkusiskoni sanoisi tässä kohtaa “Whatta pussyes”. Tuli vähän kyllä ikävä lapsuudenaikojen toppapukua, kommandopipoa, rukkasia ja rattaita joissa oli viimalta suojassa. Pakko vähän(isosti ja paljon) haippaa ja sanoa että on se hyvä valokuvaaja! Go mama! …

EI FIKTIO, EI FAKTA, VAAN TÄMÄN HETKINEN MATKA

Hei rakkaat rakoperseet! Antakaa anteeksi rivo kielenkäyttöni sekä se, etten ole kerennyt kirjoittamaan teille. Syksy on mennyt aboutirallaa näin: 6.00 herätys töihin, bussissa replojen harjoittelua ja aropupuna studiolle. Studiolta juosten Klitsulle(Mikä ihmeen Klitsu? Asia selviää, kun jatkat tekstin lukemista), pieruverkkareiden repimistä päälle, mopin heiluttelua, hienhajua, intensiivistä harjoittelua, ei-niin-intensiivistä harjoittelua, nauruhepuleita, oikeassa sävelessä pysymistä, askeleiden opettelua, kaatumisia, munariisipasteijoita, suutelua, kaljaa, improa, tekstien harjoittelua, epäonnistumisia, kohtaamisia, onnistumisia, huutoa, naurua, itkua, hämmennystä, kirosanoja, nauruhepuleita, kahvia… Kotini oven olen avannut kyyryselkäisenä, väsyneenä ihmisrauniona puolenyön aikoihin. Väsyneenä, mutta sellaisena ihmisenä, jolla on äärimmäisen hyvä olo sydämessä. Oven aukaisemisen jälkeen olen sammunut eri kohteisiin asunnossani, ja herännyt aamulla pirteänä kuin peipponen. Not. Silmäpussit, ruhjeet, kolottavat lihakset, käheä ääni, unettomat yöt ja päästä revityt hiukset lähettävät terkkuja lukijoille! Mitä ihmisyys mulle merkitsee? Olen aina halunnut tuntea itseni sekä muut paremmin. Tuntea ja tietää mikä tässä elämässä on merkityksellistä. Millä tavoin voin kehittyä ihmisenä? Mikä merkitys mulla on täällä?…

JAMAS

Lomalainen täällä moi! Aluksi haluan pyytää anteeksi sitä, etten ole kirjoittanut tänne hetkeen. Loma on todella tempaissut allekirjoittaneen mukanaan, ja olen pyrkinyt täysillä rentoutumaan eli kone on pysynyt tiukasti kiinni. Pian alkaa työt ja olo on kuin uudestisyntyneellä. Kiitos loma! Kiitos kaikki te ihmiset jotka olette tehneet siitä ikimuistoisen. Miten mun loma on sitten mennyt? Olen tukenut Kreikkaa oikein olan takaa. Kävin Chaniassa perheeni kanssa lepolomalla. Heräsimme klo 8 reikäleipä ja menimme klo 21 nukkumaan. Toista voi sanoa Ateenan reissusta, jossa olimme yhdessä kolmen ystäväni kanssa. Tällä hetkellä makaan kotona sängyssä, jonkin sortin jet lagista kärsien ja rustaan tätä tekstiä. Kone on pölykasan peittämä ja runosuoni on kadonnut hetkellisesti jonnekin. Olo on tyhjä, mutta onnellinen. Miten teidän loma on mennyt? Kreikasta jäi paljon muistoja sydämeen ja erityisesti mahaan. Gyroksia mussuteltiin päivittäin ja tsatsikia meni niin, että lemuttiin valkosipulilta 24/7. Salaatit ja erityisesti oliiviöljyt hivelivät sisuskalujamme. Raki puhdisti raskaan aterian jälkeen…

ITKUT CANNESISSA, NAURUT SAINT-PAUL-DE-VENCESSÄ

Pariisista Cannesiin. Tuohon ylihinnoiteltujen ruokien ja huonosti käyttäytyvien ranskalaisten mekkaan. Itkin työmatkallani ensimmäisen viikon aikana lähes päivittäin. Jälkeenpäin naurattaa, mutta ihmisten kylmyys ja kiittämättömyys vetivät tämän likan hiljaiseksi. Onneksi ystäväni asuvat puolen tunnin ajomatkan päässä Cannesin sykkeestä. Cannes sai itkemään, mutta vuoren päällä Saint-Paul-de-Vencessä ei voinut kuin hymyillä. Ihastelin tyytyväisenä henkeäsalpaavan kauniita maisemia. Haukoin henkeäni, viini virtasi ja juustoja syötiin terassilla taivaan alla aamuun asti. Taustamusiikkina vain mehiläisten pörinä ja heinäsirkkojen sirinä. Maalaistyttö mä oon! Cannesiin en palaa enää ikinä, mutta Venceen, tuonne upeiden maisemien ja ihanien ihmisten pariin kyllä! Vietimme paljon aikaa tällä mykistävän kauniilla terassilla. Aurinko laski ja nousi ja me kippistimme elämälle! Nukuin Vencessä kuin pieni vauva. Cannesissa heräilin jatkuvasti äkäisen (oli muuten ranskalainen) naapurin rouvan ovikellon pimputuksiin. Aina oli jokin asia vialla. Vencessä olin turvassa tuolta tuittupäältä. Meditaatiota altaan reunalla, puutarhassa seikkailua ja nakupellenä koko päivän, sitä on loma parhaimmillaan! Aamuisin aurinko tunkeutui verhojen välistä…