Category

Lifestyle

Category

ALASTI-KLUBILLA

Olipas kerrassaan vapauttava olo olla Alasti-klubilla. Se, olinko alasti klubilla ei ehkä koskaan selviä, mutta hauskaa oli. Klubilla esiintyi bändi, jonka tahdissa on pohdittu elämää ystävien kanssa, naurettu, itketty ja nautittu sydämenkyllyydestä. “Soita SMG:tä”, huusi 17-vuotias Oona-omena ja laittoi silmänsä kiinni nautinnosta, kun kajareista kajahti lempibiisi. Saanen esitellä: Scandinavian Music Group! Tukipilari, jolla on lähes huumaava vaikutus. “Sielunmusiikkia” niin kuin ystäväni tokaisi. Arvatkaa kuinka onnellinen olin kun kuulin, että he vetävät keikan. Tätä oli odotettu! Niin onnellinen, että tein itselleni parran. Banjo kainaloon ja menoksi! Astuimme ystäväni kanssa sisään Le Bonkkiin. Tunnelma oli hyvin intiimi, mutta rento. Sitä tavallaan istui olohuoneessa Terhin ja muiden bändin jäsenten kanssa. Biisien aikana tuntui, kuin olisimme kotibileissä. Heiluimme euforisessa tilassa ystäväni kanssa niin, että meinasimme pudota penkiltä. Välillä tirahti kyynel jos toinenkin. Sitä tavallaan puhdistuu, kun musiikki menee syvälle ja koskettaa. Fiilis oli katossa, ja koko Le Bonk oli kuin hypnotisoitu. Ystäväni ei ole…

KAIPAUS

Suuni on nyt supussa. Ei puhetta, vaan pelkkiä kuvia. Puhukoot ne puolestaan. Kesä, kaipaan sinua! Aurinko paahtaa, ystävät nauraa, merivesi kirvelee silmissä, saunasta juostaan nakuina, hiekkaa varpaidenvälissä, tanssitaan auringolaskussa, kilistetään elämälle, lauletaan, heitetään mölkky kaverin päähän, kirmataan nurmella, jutellaan henkeviä ja ei niin henkeviä, nuotio paukkuu ja ukulele soi! Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Ja minä olen tietysti melkein jokaisessa kuvassa. Onhan tämä minun blogini. Hehe

MAIHARIT JALKAAN JA MENOKSI

Kävelen katua pitkin. Lumet ovat sulaneet pois, aurinko lämmittää takkini läpi ja korvissa soi hyvä musiikki. “Oi, anteeksi.” Joku kävelee vahingossa niin että tönäisee minua. “Ei haittaa” totean hymyssä suin ja painelen menemään kevyin askelin. Ei muuten haittaa yhtään mikään. Tää hetki on tässä ja nyt. Askeleet muuttuvat salakavalasti pieniksi muuveiksi, joita ei tosin kukaan muu kuin minä itse näe. Sydän sykkii biitin tahdissa ja lenkkarit liukuvat asfaltilla. Tuntuu kuin niissä olisi pienet pyörät pohjissa. Kevät on täällä! Istun ruuhkaisessa metrossa ja laitan kuulokkeet korville. Mikä ihana tekosyy istua täysin omissa maailmoissa ja katsella metron ikkunasta meininkiä. Uppoudun niin musiikin syövereihin että unohdan hypätä oikealla pysäkillä pois. Silti vaan naurattaa, koska biisi on niin hyvä. Muistoja, tunteita, katseita, kyyneliä, suudelmia, hetkiä. Musiikki on hyvä kamu, joka tekee hetkistä ikimuistoisia. Musiikki on aina ollut minulle fiiliksen nostattaja. Se nostaa tunteet tuhanteen potenssiin kertaheitolla. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia. Eilen olin Oopperassa kuuntelemassa Wagneria ja tänään hytkytään…

Mariannan kengissä

Kävelin kohti koekuvauksia. Vatsaa väänsi ja vuorosanat pyörivät mielessäni. Salkkareihin etsittiin uuttaa näyttelijää. Ensimmäisen jälkeen koitti toiset koekuvaukset ja vielä kolmannet. Näin tapasin Marianna Kurjen ensimmäistä kertaa. Tuon pelottavan epästabiilin nuoren naisen, jonka syövereihin sukeltaisin. Siitä on pian kaksi vuotta aikaa, ja tässä sitä ollaan sydän täynnä käsittämättömiä kokemuksia, onnistumisia ja opetuksia, naurua, itkua, tunteiden kirjoa ja ennenkaikkea sitä suurta paloa sisälläni joka huutaa: tätä minä rakastan! Näiden viime vuosien aikana ovat Mariannan kengät välillä puristaneet, välillä lentäneet jalasta ja toisinaan myös istuneet ihan hyvin. Sitä on yrittänyt oppia ymmärtämään tätä nuorta naista, jonka sydän on pieninä palasina ympäriinsä, niin sirpaleina ettei niistä sydäntä enää oikein pysty kasaamaan. Se on paksun kuoren alla, kaikkine pahoine muistoineen. Hänen elämässä on tapahtunut asioita, jotka tekevät hänestä epävarman, itseään inhoavan, satutetun naisen. Uskon että moni löytää joitain piirteitä Mariannassa, joihin samaistua. On epävarmuutta, tarvetta kuulua joukkoon, kateellisuutta, ja muita nuoren naisen elämästä tuttuja…

Oona Kristiina Barcelona

Edellisen matkapostaukseni jälkeen ei-niin-lempi-kaupungista, on hyvä palata hetkeksi sen kaupungin muisteloihin, joka vei sydämeni täysin. Barcelona. Ah, ah ja ah! Mikä paikka! Kun postiluukustamme vuosi sitten kolahti kutsu ystäväpariskunnan häihin, hyppäsin kattoon. Mielessäni istuin jo auringon alla, jääkylmä sangria kädessä. Ja niin sitä pian istuttiinkin Barcelonan pikkukadulla. Tosin kädessä kylmä vermutti. (Helsingin Hääkuvaus, Ilari Patrikka) (Helsingin Hääkuvaus, Ilari Patrikka) Jälleennäkemisen riemua. Tuleva aviopari oli järjestänyt häitä edeltävänä iltana Vermutti-illan. Tutustuimme pienessä tunnelmallisessa ravintolassa niin Vermuttiin, kuin toisiimmekin. Loistava tapa tutustuttaa hääporukkaa toisiinsa, ja totutella kaupungin kuumuuteen. Vermutti oli muuten todella hyvää – ja riittoisaa 🙂 Vermutti… (Helsingin Hääkuvaus, Ilari Patrikka) (Helsingin Hääkuvaus, Ilari Patrikka) Pääpäivä koitti ja valmistautuminen alkoi heti aamusta. Alas ei mennyt kuin banaani, koska jännitin hääparin ja poikaystäväni puolesta, olihan hän toinen bestmaneista. Kuulin puheen harjoittelua olohuoneesta ja vatsassani liikahti. Olen sellainen ihminen, jolle tarttuu toisten tunnetilat. Niin, ja puhetyylit sekä murteet! Toisen jännitys saa minutkin jännittämään…