Big Brother is watching us.

Olemme työstäneet viimeiset viisi viikkoa George Orwellin 1984 romaaniin perustuvaa näytelmää. Suosittelen lukemaan kyseisen romaanin, jos et ole sitä vielä lukenut. Sitä on pidetty yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä tulevaisuusfiktioista. Lukijan on pidettävä pää kylmänä ja mieli analyyttisena, sen verran kylmää kyytiä Orwell tarjoaa.

Kylmää kyytiä tarjosi myös esityksemme. Aluksi tuntui, että viisi viikko ei riitä mihinkään. Ensi-iltaa edeltäneet kaksi läpimenoa kuitenkin osoittivat, että olemme valmiita koitokseen. Harjoitukset ja kaikkien panostus olivat tehneet tehtävänsä. Vuorosanoja ei pitänyt enää muistella, vaan ne tulivat lihasmuistista. Jokaisella sanalla oli merkitys. Jokainen kohtaus puhutteli enemmän, kuin koskaan ennen. Kaikki nivoutui yhteen. Kaikki puhalsivat yhteen hiileen ja lopuksi naurettiin huojentuneina kaljat kädessä pukuhuoneessa. Yleisön palaute on aina paras vaihe. Tietysti se myös pelottaa, mutta kun seisoo jonku asian takana ja kykenee argumentoimaan niin voi saada aikaan hyviäkin keskusteluja. Meillä on koululla tapana kerätä jengi kokoon esityksien jälkeen ja jutella ajatuksista yleisön, opettajien sekä esiintyjien kesken. Analysointi on tärkeä osa opetusta ja tuntuu, että siitä oppii kaikkein eniten. Yleisöstä muutamat kertoivat olevansa mykistyneitä, hyvällä tapaa. He kertoivat miten esitys sai aikaan paljon eri ajatuksia. “Näytitte ihmisyyden kaikessa hyvässään ja raadollisuudessaan”, “Esitys oli kuin tutkielma vallasta”, Olihan se nyt kauheata katsottavaa, mutta samalla niin totta. Tämä on maailman tilanne”, “Mitä on ihmisyys?”. Saatiin aikaan hyvää keskustelua, jonka aikana myös esityksen adrenaliinit lähtivät purkautumaan kehosta. Olo oli kevyt kuin höyhen. Me tehtiin se.

Ensi-illan jälkeen tuppaa tulemaan tyhjä olo. Tässäkö tää nyt sitten oli? Aivot eivät ole vielä sisäistäneet kaikkea, mutta keho kyllä tuntee sen lihoissaan. Haluaisi esittää esityksen uudelleen ja uudelleen. Katsoa miten se muuttuu jokaisen kerran jälkeen. Nyt on kuitenkin aika sanoa  heippa sinulle 1984. Olen kiitollinen koko ryhmälle. Kun toisen teet oli loppu niin toiselta löytyi Roibosta. Valojen pystyttämistä kello 23. Ryppyisiä kahvintahroin koristeltuja papereita ja muistiinpanoja lattiat täynnä. Toisen kosketusta ja lämpöä. Erityiskiitokset englantilaiselle luokkakaverilleni, joka auttoi Britti-aksentin sisäistämisessä. Kuinka siistiä on että meitä on niin moneksi. Kaiken työn, tuskastelun, ilon sekä surunhetkien sekä loppuhuipennuksen jälkeen se on ohi. Itse prosessi tuntuu tällähetkellä paljon merkityksellisemmältä, kuin lopputulema. 1,5h tunnin esitys tuntui parilta minuutilta. Ei pelkästään se määränpää, vaan se matka. Tällähetkellä valmistelemme esityksiä ensi viikonlopun Culture Nightia varten. Culture Night on vähän kuin Helsingissä vietettävä Taiteidenyö. Kaupunki sykkii eri taidealojen tuotoksista. Jos olet ensi viikonloppuna Köpiksessä, niin tule seuraamaan myös meidän koulun antia.

Kuvat: Constantin Gindele & Vilhem Neto (CISPA) ja Johanna Kare Photography.

 

 

Write A Comment