Yhtenä iltana puhelimeni pirisi. Luurin toisessa päässä oli pitkäaikainen ystäväni. “Arvaa mitä, ***** kosi mua”. En saanut sanaa sanotuksi, joten päätin puhallella hetken ja tajusin sillä hetkellä olevani ennustaja. Olinhan mä tiennyt jo ensitapaamisesta lähtien, että nämä tyypit ovat luotu toisilleen ja tulevat olemaan loppuelämän yhdessä – joistain tyypeistä tulee vain sellainen fiilis. Maaginen fiilis leijailee niiden ympärillä. Heidän seurassa tuntuu, kuin olisi itsekin rakastunut. 

Mitä on rakkaus? Olenko minä koskaan ollut rakastunut? Vanhemman ja lapsen välinen rakkaus on minun mielestä sitä pyyteettömintä ja puhtainta rakkautta. Rakkaus ystäviäni kohtaan on myös just sitä mitä tunnen myös perhettäni kohtaan. Se on sellainen lämmin tunne sisällä. Ei tartte tehdä mitään ja voi olla täysin oma itsensä. Pyrin rakastamaan jokaista olentoa jonka tapaan ja kunnioitus on minun mielestä rakkauden liiton tärkein aines. Meidän tulisi kunnioittaa ihan jokaista ja sitä kautta oppia rakastamaan. Uskon että, rakastaminen lähtee itsestä, jos et rakasta itseäsi et voi rakastaa muita. Annan rakkautta joskus vähän liiankin paljon – taitaa olla sukuvika. Rakastan siis niin täysillä, että se tuntuu ehkä jopa raskaalta. Kun yrittää rakastaa ihan kaikkia saattaa huomata miten poikki sitä yhtäkkiä onkaan.  Elämä on hassua. Sitä tapaa ihmisiä, jotka on ja pysyy ja sitten niitä jotka lähtevät lintujen lailla. Mun mielestä kaikessa on jotain kaunista, niin pysymisessä kuin lähtemisessä. Rakkaus on kuitenkin jotain sellaista joka säilyy, ikuisesti.  Se on tämän maailman ainoa voimavara ja sitä tulee vaalia, arvostaa ja levittää  kuin taikapölyä. Ohessa kuvia hetkestä, kun ystäväni rengastivat toisensa ja sain kunnian toimia morsiamen kukkaistyttönä.

Viimeinen kuva: www.johannakare.com . Muut kuvat: Rami Nummelin, www.kuvataivas.fi

 

 

Write A Comment